Haku

Tallink Silja – Herkuttelu kuuluu parhaisiin risteilyelämyksiin

Hyvä ruoka on monille matkustajille suurimpia syitä lähteä laivaristeilylle ja samalla yksi varustamojen tärkeimpiä vetovoimatekijöitä. Tallink Siljalla asia tiedostetaan ja niinpä Turun reitillä liikennöivän Baltic Princessin uudistuksessa päähuomio kiinnitettiin aluksen ravintolamaailmaan.

Julkaistu Aboard-verkkolehdessä 17.8.2018

Perinteinen buffet jalostui Grande Buffetiksi

Merkittävimmin uudistui aluksen buffet-ravintola, joka samalla sai komealta kalskahtavan Grande Buffet -nimen. Nimelle on myös katetta, sillä jo itse ravintolatila uudistui täysin. Pientä pintaremonttia suurempien muutosten ansiosta kokonaisuus on nyt entistäkin avarampi, valoisampi ja viihtyisämpi.

– Grande Buffet -konsepti näkyy myös uusissa linjastoissa. Ruokapisteitä on enemmän ja keittiöhenkilöstö palvelee monilla pisteillä asiakkaita. Kokit esittelevät eri ruokalajeja ja vastaavat asiakkaiden kysymyksiin esimerkiksi ruokien raaka-aineita ja mahdollisia ruokarajoitteita koskien, keittiöpäällikkö Riku Alho kertoo.

Uudetkin maut houkuttelevat maistamaan

Grande Buffetin vahvin valtti on sen monipuolisuus. Vaikka katkaravut ja lohet ovat edelleen matkustajien suosikkilistan kärjessä, on myös menussa tapahtunut muutoksia.

– Erilaiset ruokatrendit ja nousevat asiakasryhmät ovat ehkä vahvimmat vaikuttajat tämän päivän buffet-menussa. Asiakkaiden toivomuksesta vegaanisia ja kevyempiä vaihtoehtoja on enemmän ja myös lähiruoan osuutta on lisätty. Suosimme pieniä paikallisia toimijoita esimerkiksi silakka- ja leipomotuotteissa. Oma tuotekehityksemme on mahdollistanut myös esimerkiksi hauen ja särjen hyödyntämisen, mikä on pieni osa ympäristötyötämme, sanoo ravintolapäällikkö Katri Hätönen.

Menussa huomioidaan erilaiset matkustajaryhmät

Uusista asiakasryhmistä eniten haastetta buffet-menun laatijoille ovat asettaneet aasialaiset matkustajat. Voimakkaasti kasvanut aasialaisten matkailijoiden määrä vaatii omaan makumaailmaansa sovitettuja ruokalajeja.

– Kuvaavaa aasialaisten esiinmarssille on, että olemme hankkineet heitä varten erityiset riisinkeittimet, jotta riisistä tulisi laadultaan heidän odotuksiensa mukaista. Myös maustamisessa heillä on omat toiveensa vahvuuden suhteen – mitä tulisempaa, sen parempaa. Jopa niin, että eräs ryhmä tarjosi matkassa mukana olleita mausteitaan keittiömme käyttöön, keittiöpäällikkö Riku Alho muistelee.

Muillekin matkailijoille etniset maut toki maistuvat. Heidän ilokseen Grande Buffet tarjoaa muun muassa kreikkalaisia, thaimaalaisia ja intialaisia makuja. Sushia tarjoillaan tällä hetkellä Baltic Princessin oman keittiön kehittämänä salaattimaisena muunnoksena riisipedillä.

Kahvilasta kuoriutui trendikäs Fast Lane

Baltic Princessin uudistuksessa toiseksi suurimman muutoksen koki entinen kahvila. Aluksen turkkia myöten puretusta kahvilasta rakentui uusi, bistromainen trendikahvila. Uudistuksen myötä Fast Lanesta saa myös kokkien avokeittiöistä tarjoamia lämpimiä ruoka-annoksia. Salaattibaari kuuluu myös asiaan sekä tietysti monenlaiset kahvilatuotteet katkarapuleivistä leivoksiin.

– Fast Lane on saavuttanut nopeasti mutkatonta ruokailua ja maistuvaa välipalaa arvostavien matkustajien suosion. Ruokien ja juomien noutopisteiden uudelleen järjestelyn ansiosta valintojen tekeminen on helppoa eikä jonoja pääse syntymään. Ja mikä mukavinta, Fast Lanesta saa nälkäinen myös yöruokaa. Käytännössä ravintola on auki ympäri vuorokauden, ravintolapäällikkö Katri Hätönen muistuttaa.

Pizzat, burgerit ja äyriäiset kasvattavat suosiotaan

Kokkien työskentelyä voi seurata myös italialaisravintola Tavolàtassa sekä liharuokiin erikoistuneessa Grill Housessa. Molemmat ovat koko perheelle sopivia, viihtyisiä ruokapaikkoja, joista jokainen löytää oman makunsa mukaisia annoksia.

– Tavolàtan erikoisuutena ovat aidosti italialaiseen tapaan valmistetut pizzat, joiden pääraaka-aineet jauhoja myöten tuotamme itse Italiasta. Grill Housen hitiksi ovat nousseet hampurilaiset, joita syödään päivittäin jopa 200, kehaisee keittiöpäällikkö Riku Alho.

Sokerina pohjalla on Happy Lobster, jonka konsepti valittiin pääkaupunkiseudulla vuoden kalaravintolaksi vuonna 2015. Ravintolan lippulaivatuote on todella runsas äyriäisvati, joka sisältää puolikkaan hummerin lisäksi aimo annoksen erilaisia rapuja ja simpukoita. Kun juhlavan annoksen hintakin on vain puolet vastaavasta maahinnasta, on suosio ollut taattu.

Teksti: Kari Ahonen
Kuvat: Markku Koivumäki