Haku

Turvallisuuden tehovalvontaa Turun satamassa 

Uutinen – 2020 – Sataman-turvallisuusaamu

Järjestimme perjantaina 27.11. turvallisuuden tehovalvontakampanjan satama-alueellamme. Tehovalvonta-aamun tavoitteena on taata kaikille turvallinen kulkeminen satama-alueella. Turun Satama on vastuussa satamasta yhteisenä työpaikkana ja haluamme, että kaikki satamassa toimijat ja siellä liikkuvat voivat tehdä työnsä alueella turvallisesti.

Aamun aikana valvottiin tavallistakin tehokkaammin liikkumista satama-alueella koskien niin jalan, pyörällä tai erinäisillä ajoneuvoilla liikkuvia. Aamun tehovalvonnassa henkilöstön apuna oli myös turvallisuusalan opiskelija Hugo Hurme, jolle tehovalvontakampanja oli mielenkiintoinen osa työssäoppimisjaksoa.

Kampanjassa kiinnitettiin erityistä huomiota oikeiden kulkureittien käyttöön ja asianmukaisiin varusteisiin, eli heijastaviin liiveihin/työasuihin sekä ajoneuvojen valaistukseen. Tehovalvonnan aikana heijastinliivejä jaettiin niille, joilta sellainen puuttui. ”Tehovalvonta-aamu sujui kokonaisuudessaan hyvin”, kertoo turvallisuuspäällikkö Pauliina Roti. ”Joitain pieniä huomautuksia annettiin liittyen kulkijoiden näkyvyyteen, mutta suurempia turvallisuusrikkomuksia ei alueella ollut. Hienoa nähdä, että turvallisuusasiat on otettu hyvin huomioon niin satamassa toimijoiden, kuin siellä asioivien toimesta”, Roti lisää.

Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme jatkuvasti. ”Turvallisuuteen liittyvillä toimenpiteillä ja riskien jatkuvalla arvioinnilla varmistamme matkustajien, rahdin ja satamassa työskentelevien turvallisuuden ja sujuvan työskentelyn satama-alueella”, kertoo Roti. Tehovalvonnan tuloksia käytetään turvallisuusasioiden kehittämiseen ja niitä tullaan käymään läpi operatiivisessa kokouksessa satamassa toimivien yritysten kanssa.