Haku

Sataman moniottelija aina valmiina uuteen

Web

Asiakaspalvelusihteeri Hanna Maunu on ollut Turun Sataman palveluksessa yli 20 vuotta. Hän aloitti alun perin keskuksen hoitajana ja sisälähetin tehtävissä. Työ oli hänelle kokonaan uutta, sillä aiemmin Hanna oli työskennellyt puutarha-alalla toimistotehtävissä.

– Olen tehnyt satamassa hyvin monenlaisia töitä. Se onkin eräs syy siihen, että olen viihtynyt niin hyvin. Olen saanut oppia uusia taitoja ja päässyt näkemään sataman toimintaa monesta eri näkökulmasta. Työ on ikään kuin vienyt mennessään, Hanna kuvailee.

Monipuolisesti erilaisia tehtäviä

Hanna siirtyi keskuksen hoitajan tehtävistä vuokraukseen, reskontran hoitajaksi sekä huolehtimaan perintätehtävistä. Sataman organisaation muuttuessa Hanna pääsi kokeilemaan uusia vastuualueita.

– Nykyiseen tehtävänkuvaani kuuluvat muun muassa pysäköintialueiden pysäköintilupien myynti, perinnän seuranta, kahvituksissa ja kokoustarjoiluissa sijaisena toimiminen sekä erilaisiin tiedusteluihin vastaaminen. Toimin tehtävissäni osana talousryhmää, Hanna kertoo.

Vuosien varrella Hanna on nähnyt sataman muutoksen nykymuotoonsa.

– Säädöksiä on tullut lisää, ja työnkuvat ovat myös muuttuneet. Tietotekniikka on nykyisin isossa osassa kaikkien työtä, ja myös minun tehtävissäni se on tärkeässä roolissa. Työssään pärjää aina hienosti, kun on valmis katsomaan eteenpäin, hän toteaa.

Työkaverit tuovat iloa

Turun Satama saa Hannalta hyvät pisteet työpaikkana. Erityisesti hän arvostaa organisaation joustavuutta ja tapaa huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista.

– Minulle kaikkein tärkeintä ovat hyvät työkaverit, joiden vuoksi on mukava tulla töihin. Lisäksi pidän siitä, että oma työni on niin vaihtelevaa. Pääsen tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa, mikä virkistää mukavasti arkea. Erityisen paljon mieltä lämmittävät asiakkailta tulleet positiiviset palautteet, Hanna kiittelee.

Hanna arvostaa myös Turun Sataman työntekijöiden vankkaa osaamista.

– Sataman kokeneiden ihmisten ansiosta kaikki toiminnot on hoidettu järjestelmällisesti ja hyvin. Satama elää mukana kaikissa muutoksissa ja toimii aina asianmukaisesti, oli yhteiskunnan tilanne mikä hyvänsä. Tunnen ylpeyttä siitä, kuinka esimerkiksi Turun Satama on isossa roolissa Tall Ships Race -tapahtuman järjestelyissä. Myös kaikki yhteydet viranomaisiin on hoidettu satamassa aina hienosti, hän kehuu.