Haku

Tutustu Sataman työntekijöihin – Kehityspäällikkö Markku Alahäme

2018 – Henkilöesittely Markku Alahäme

Kehityspäällikkö Markku Alahäme vastaa työssään Sataman laatu- ja turvallisuusjärjestelmistä sekä ympäristöasioista. Lisäksi hänen työhönsä kuuluu erilaisia hankkeita, kuten EU- ja koulutusprojekteja sekä paljon muuta kehittämistyötä.

– Olin aiemmin Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimistossa projektitehtävissä. 1990-luvun puolivälissä silloinen tekninen johtaja Matti Niemi ja ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen olivat keskustelleet Pansion Sataman ympäristönvaikutusten arviointiohjelman tekemisestä, mitä tulin tekemään Satamaan. Sitä seurasi laatujärjestelmäprojekti, jonka sain tehtäväkseni. Olen oikeastaan sillä tiellä edelleen.

– Koulutukseltani olen tuotantotalouden diplomi-insinööri.  Työni on monipuolista. Pidän siitä, että tässä näkee aika paljon erilaisia asioita. Tehtävät eivät ole rajoittuneet vain ympäristöasioihin tai toimintajärjestelmään, on paljon muutakin. EU-projekteja on tällä hetkellä meneillään kolme.

Onnistumisen hetkiä Markku kokee, kun yksittäiset asiat alkavat edetä. Ne ovat pieniä hetkiä, jolloin voi tuntea, että jotain on saatu aikaiseksi.