Haku

Sponsorijuoksija Markus Teijulasta kaksoismestari

2018 – Sponsorijuoksija Markus Teijulasta kaksoismestari

Sponsorijuoksijamme, 20-vuotias Markus Teijula juoksi Jyväskylässä 400 ja 800 metrin kaksoismestariksi viime viikonlopun Kalevan kisoissa.

Perjantaina Markus voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden miesten 400 metrin juoksussa ajalla 47,77, joka on kauden kotimainen kärkitulos. Sunnuntaina hän jatkoi voittoputkeaan erittäin jännittävässä ja taistelutahtoisessa 800 metrin kilpailussa, jossa hän voitti rajun kirikamppailun ajalla 1.49,38.

Markus on kilpaillut Kalevan kisoissa 800 metrillä kahdesti aiemmin saavuttaen molemmilla kerroilla pronssimitalin. Ensimmäisen SM-pronssin 800 metrillä hän sai vuonna 2015 vain 17-vuotiaana. Tuolloin hän oli Kalevan kisojen nuorin miesten kestävyysjuoksumitalisti 40 vuoteen.

Markus Teijulan tulosluettelo on näyttävä. Sieltä löytyy esimerkiksi kahdeksan SM-kultamitalia nuorten SM-kisoista. Viime vuonna hän juoksi kultaa myös aikuisten halli-SM-kisoissa 400 ja 800 metrin matkoilla. Pari kultaista mitalia on myös Pohjoismaiden mestaruuskisoista 19-vuotiaiden sarjoista.

Keskimatkan juoksijan tavoitteet ovat korkealla, kuten pitääkin. Tälle kesälle asetettiin kaksi tavoitetta, joista toinen oli mitalin kirkastaminen Kalevan kisoissa pronssista kirkkaampaa ja toinen tavoite on EM-kisaraja.

Kuten varmasti jokainen urheilija, myös Markus tähtää suurille areenoille;

– Tavoitteena on osallistua Tokion olympialaisiin 2020 ja mielellään menestyä seuraavissa olympialaisissa vuosina 2024 ja 2028, kertoo Markus.