Haku

Positiivinen rakennemuutos tuo hyviä tuulia

Aboard 2-2017 – Positiivinen rakennemuutos tuo hyviä tuulia

Positiivinen rakennemuutos, pore, on vallannut Varsinais-Suomen. Maakunnan työllisyysaste kasvaa hyvää vauhtia ja on jo ylittänyt koko maan keskiarvon. Myös työttömyysaste on kääntynyt selvään laskuun niin Turun seudulla kuin Vakka-Suomessa ja Salon suunnallakin.

Varsinais-Suomessa yritysten liikevaihdon kasvu on alkanut aiemmin kuin muualla Suomessa ja myös ollut muuta maata vahvempaa. Kasvun takana on ensi sijassa teollisuuden rakenteellinen muutos ja alueen hyvä osaaminen. Kasvun ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi osaamiseen ja sen kehittämiseen on panostettava myös jatkossa. Erityisesti teknisen osaamispääoman kasvattaminen on alueemme iso yhteinen haaste.

Toinen iso haaste liittyy sekin osaamiseen. Osaavan työvoiman saannista voi pahimmillaan tulla kasvun suurin pullonkaula. On arvioitu, että seuraavan viiden vuoden aikana Lounaiseen Suomeen voi syntyä parhaimmillaan jopa 30 000 uutta työpaikkaa. Näiden paikkojen täyttäminen edellyttää vääjäämättä myös muuttoliikettä ja työssäkäyntiliikennettä alueelle. Työvoiman kouluttaminen, liikkuvuuden lisäämisen edistäminen sekä hyvän asuinympäristön tarjoaminen nousevat keskeisiksi kasvun mahdollistajiksi.

Satamassakin poreilee

Hyvä kehitys näkyy myös Turun satamassa. Turku on perinteisesti ollut tuontisatama, mutta nyt satamassa vetää vienti. Tavaraliikenne on tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä kasvanut 5,4 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Varsinais-Suomen ja koko maan hyvinvointi perustuu paljolti ulkomaankaupalle. Maamme viennistä noin 90 prosenttia kulkee meriteitse. Meren läheisyys tekeekin Turun seudusta logistisesti erinomaisen kodin positiiviselle rakennemuutokselle. Sen lisäksi, että olemme tie-, raide- ja lentoliikenteen solmukohta, olemme myös meriliikenteen solmukohta. Satama ja meriliikenteen mahdollisuus on upea logistinen etu alueen yrityksille.

Turun sataman kautta kulkeva vienti on heinäkuun loppuun mennessä kasvanut noin 7,5 % viime vuodesta. Merkittävä osa viennistä suuntautuu Skandinaviaan ja Saksaan. Kapasiteettia on voitu kasvattaa vilkastuvan viennin tarpeisiin. Erityisesti metalliteollisuuden, terästeollisuuden ja laivanrakennuksen vienti on ollut kasvussa.

Turun satama on toistaiseksi pystynyt vastaamaan hyvin viennin kasvun tuomiin tarpeisiin ja kapasiteettia on voitu lisätä kysynnän mukaan. Jossain kohden kasvun haasteet voivat näkyä myös satamatoiminnoissa. Ennakointi ja yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa on myös sataman toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Turun satama on osallistunut aktiivisesti muun muassa kauppakamarin kuljetusvaliokunnan työhön ja omalta osaltaan edistänyt kasvun hyväksi tehtyjä toimia. Toivottavasti yhteistyö jatkuu hyvänä ja voimme nauttia maakunnan kasvusta ilman rajoittavia tekijöitä

Minna Arve
toimitusjohtaja
Turun kauppakamari

Julkaistu Turun Sataman asiakaslehti Aboardissa 2/2017.