Haku

Varasto 180:n perusparannus valmistui

2017 – Varasto-180

Länsisatamassa sijaitseva varasto on palvellut jo vuosia bulk-varastona, mutta ajan myötä sen kunto oli päässyt rapistumaan. Remontti aloitettiin marraskuun 2016 alussa ja se luovutettiin vuokralaiselle kokonaisuudessaan 3. maaliskuuta.

Satama on vuokrannut kyseisen varaston pitkällä sopimuksella Stevenalle, joka on pannut merkille varastotilojen tarpeen kasvun jo muutaman vuoden ajan. ”Varastointikapasiteetista on ollut pulaa jo hetken aikaa. Huomasimme, että kyseessä ei ole hetkellinen piikki varastotilojen tarpeessa, vaan varastointiin tullaan tarvitsemaan lisätilaa jatkossakin.”, kertoo Stevenan toimitusjohtaja Markku Mäkipere. ”Nyt vuokraamamme varaston myötä meillä on käytössämme noin 60 000 m2 varastotilaa, josta kolmasosa on Turussa”, hän lisää.

Varaston tila jaettiin remontin yhteydessä kolmeen n. 1 000 m2 ja kahteen 500 m2 osastoon. Remontin myötä varaston sisäseinät uusittiin, lattiat uusittiin ja pinnoitettiin erikoispäällysteellä ja valaistus uusittiin.
Lattiapinnoitteeksi valittiin erikoisasvaltti, joka palvelee Turun Sataman rakennuttajapäällikön Jouni Hildénin mukaan paremmin bulk-tavaran säilytystä. ”Pinnoite on tavallista asvalttia tiiviimpää. Näin ollen se on sileäpintainen ja helpommin puhdistettava”, Hildén kertoo.

Valaistus on toteutettu led-tekniikalla. ”Led-valojen energiansäästö ja käyttömukavuus ovat sekä sataman, että asiakkaan etu”, mainitsee rakennuttajapäällikkö, ”Led-valojen huoltoväli on pidempi ja energiankulutus pienempi”, hän lisää.

”Varasto 180 vastaa kunnostuksen jälkeen tarpeisiimme laadukkaana ja korkeatasoisena varastona, jonne on mahdollista varastoida etenkin konventionaalisen laivaliikenteen yksikkö-, kappale- ja irtotavaraa”, kuvailee Mäkipere varastolle kaavailtua käyttötarkoitusta.