Haku

Viking Line – Viking Glory pian jo valtamerimatkalla Turkuun

Itämeren odotetun tulokkaan, Viking Gloryn luovutus Xiamen Shipbuilding Industryn telakalla Kiinassa lähestyy. – Mahtavaa, että saan tulla Kiinasta koko reitin Suomeen, Viking Gloryn intendentti Stig Pernell sanoo. Hänelle se on uran huippuhetkiä.

Julkaistu Aboard-verkkolehdessä 29.9.2021

Laivan lanseerauspäällikkö Lotta Lindroos kertoo, että Viking Gloryn toinen meritesti tehdään lokakuun puolivälissä ja esimerkiksi aluksen sietokykyä ja kestävyyttä päästään testaamaan aidoissa olosuhteissa.

– Sea Trial II merkitsee tärkeitä järjestelmätestauksia. Miten nopeasti alus pysähtyy, kun sitä käännetään täysillä, teknisiä testejä ja merenkulun turvatestejä, Viking Gloryn intendentti Stig Pernell lisää.

Parhaillaan tehdään paljon sisustustyötä ja teknisiä testejä. Telakalla Kiinassa ovat esimerkiksi aluksen tekninen osasto yliperämies, konepäällikkö, sähkömestarit sekä kapteenit valvomassa toteutuksen viimeistelyä.

Myös Pernell vastaa kysymyksiin Kiinasta. Telakalle matkustamiseen kuuluvat, yhteensä kolmeviikkoiset karanteenit suljettuna yksin hotellihuoneeseen neljän seinän sisään vaativat – hyviä eväitä ja henkistä kapasiteettia. Gloryn rakentaminen tulee painumaan monelle mieleen.

Maaliviiva on jo näkyvissä

Ennen kuin aluksen kotimatka alkaa, järjestetään miehistön turvakoulutus henkilöstölle, joka tuo Gloryn Turkuun. Pääreitti neljän viikon merimatkalle kohti Eurooppaa alkaa olla selvä. Vielä agenttien kanssa mietitään tankkaukset ja proviantin, ruuan, lastaus reitin varrella.

Ylipäätään aluksen matka Kiinasta Suomeen on erikoinen Viking Linelle yrityksenä. Matkan varrella voi olla sekä myrskyjä että muuten vaarallisia vesiä: vaaditaan esimerkiksi enemmän vartiointia.

On paljon suomalaisia ja skandinaavisia yrityksiä, jotka ovat olleet mukana luomassa Glorya, mutta eivät ole koronasyistä päässeet Xiamenin telakalle. Kun alus saapuu Turkuun, viimeistelyt tehdään siellä kuntoon neljän viikon aikana.

Viking Gloryn korkein henkilöstö, päällystö on jo valittu.

–  Olemme aloittaneet henkilökunnan rekrytoinnin Gloryyn. Rekrytointi kestää loka-marraskuun vaihteeseen, Lindroos kertoo.

Kymmeniä tuhansia varauksia jo ensi hetkinä

Suomessa ja Ruotsissa avattiin syyskuussa varausmahdollisuus risteilyille 1. maaliskuuta 2022 alkaen. Heti ensi hetkinä tehtiin kymmeniä tuhansia varauksia.

– Oli oikein kuhinaa ja jopa yhteydenottoja, että ihmiset olivat valvoneet puoleen yöhön saakka päästäkseen heti varaamaan. Pitkin Eurooppaa on tullut tiedusteluja siitä, koska on virallinen ensimmäinen matka. Positiivista signaalia on, kun hienommat hytit ja sviitit ovat jo loppuunmyytyjä. Kyllä matkustusintoa löytyy, Lindroos kertoo.

Vaikka nimi jo tiedetään, ennen ensimmäistä matkaa Viking Glory kastetaan. Lindroosin veikkaus on, että mitä ilmeisemmin laiva lähtee ensi matkalleen juuri Turusta.

Teksti: Sini Silvan
Kuvat: Viking Line