Haku

Olemme mukana John Nurmisen Säätiön Itämeren pelastusjoukoissa

UUTINEN - John Nurminen Säätiö yhteistyö

Toimimme ainutlaatuisen saariston sydämessä Itämeren rannalla ja se velvoittaa meitä ottamaan kaikessa toiminnassamme huomioon ympäristön asettamat vaatimukset. Siksi kehitämme aktiivisesti toimintoja ja palveluja vähemmän ympäristöä rasittaviksi.

Päästöjen vähentäminen, energian säästäminen, jätevesien käsittely sekä ruoppaustoiminnan kehittäminen ympäristöä ajatellen tuottaa tulosta.

Uskomme, että ympäristötyössä yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on toimiva keino saavuttaa merkittäviä tuloksia puhtaamman elinympäristön puolesta.

Uusimpana yhteistyökumppanuutena olemme ryhtyneet tukemaan John Nurmisen Säätiön tekemää Itämeren suojelutyötä – arvostamme säätiön käytännönläheistä ja todistetusti vaikuttavaa työtä.

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla.

Yhteinen tavoitteemme on puhdas ja hyvinvoiva Itämeri. Meille kaikille.

Lue lisää John Nurmisen säätiön tärkeästä työstä: https://johnnurmisensaatio.fi/