Haku

Satamassa kuljetaan sähköllä – työkäyttöön ympäristöystävällisiä sähköautoja

Uutinen - 2021 - Sataman sähköautot

Ensimmäiset sähköautot saapuivat satamaan helmikuun puolessavälissä. Kaikki Sataman henkilöautot on tarkoitus vaihtaa sähköisiksi vuoden 2022 loppuun mennessä ja pakettiautot sitä mukaa, kun niihin on saatavissa enemmän vaihtoehtoja.

Turun kaupunki toteuttaa yhtä maailman vahvimmista ilmastosuunnitelmista ja vähentää alueensa kasvihuonepäästöjä vauhdilla aikomuksenaan olla hiilineutraali vuonna 2029. Haastava tavoite vaatii vaikuttavia toimia. Yhtenä merkittävimpänä tekijänä on energian säästäminen ja tuotanto- ja toimintatapojen muuttaminen. Yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajista on yleisesti ottaen liikenne. Panostamalla kestävään liikkumiseen, päästöjä voidaan pienentää merkittävästi.

Meidän tavoitteenamme on, osana Turun kaupunkia, osallistua kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Ympäristöohjelmamme toimii kaupungin ilmastosuunnitelman mukaan samaan suuntaan; tavoitteena on hiilineutraali Turku.

Osana ympäristötyötämme siirrymme mahdollisuuksien mukaan sähköautoihin päivittäisessä toiminnassamme ja ensimmäiset kaksi sähköautoa ovat jo saapuneet työkäyttöön.

Nykypäivänä yhdellä latauksella suoritettavat ajosäteetkin ovat sellaisia, että sähköautot sopivat erinomaisesti sataman alueella tapahtuvaan päivittäiseen liikkumiseen, kertoo toimitusjohtajamme Erik Söderholm.

Halusimme hyödyntää uusia autoja brändimme tunnettuuden kasvattamisessa ja samalla viestiä ympäristötyöstämme. Tätä tukeaksemme loimme autoille yhtenäisen teippauskonseptin, joka myös erottaa ne muusta satama-alueen liikenteestä.