Ympäristöperusteiset satamamaksut


Turun Satamalla on 1.1.2006 alkaen ollut käytössä alusmaksutaksa, jossa on huomioitu mm. alusten käyttämän polttoaineen rikkipitoisuus ja alusten typpipäästöt. Ympäristöperusteisilla satamamaksuilla pyritään ohjaamaan varustamoja kohti vähärikkisemmän polttoaineen käyttöä tai ottamaan käyttöön typenoksidipäästöjä vähentävää tekniikkaa. Alennuksen myöntämisen edellytyksenä on, että polttoaineen rikkipitoisuudesta ja aluksen typpipäästöistä annetaan Satamalle hyväksyttävä todistus tai selvitys.

Satamalla on oikeus myös erikseen solmia yksittäistapauksissa kehittämissopimus varustamon kanssa toimenpiteistä melu- ja hiukkaspäästöjen rajoittamiseksi, mikäli sataman toiminnalliset syyt sitä vaativat.

Ympäristöperusteiset alennukset koskevat myös jätehuoltoa. Mikäli alus lajittelee jätteensä Sataman hyväksymällä tavalla, myönnetään alukselle kiinteiden jätteiden jätehuoltomaksusta alennus. Alennuksen myöntämisen edellytyksenä on, että jätteiden lajittelusta toimitetaan Satamalle hyväksyttävä todistus.

Lisäksi Turun Satama voi antaa alukselle alennusta öljyisten jätteiden jätehuoltomaksusta, mikäli alus pystyy osoittamaan sillä olevan käytössään laitteita, menetelmiä tai polttoainetta, joiden ansiosta aluksen maihin jättämän öljyisen jätteen määrä on tavallista vähäisempi.

Tarkemmat tiedot myönnettävistä alennuksista löydät kohdasta taksat:
Alusmaksu-, jätehuolto- ja matkustajamaksutaksat